Hellmanin kulttuurimajoneesi

  Humina aivokuoresta soi nyt taivaalla. On aika sytyttää musta kynttilä sydämen synagogaan. Hyvää joulua sinulle.

Makoisaa myrkkyä myydään karnevaalissa taas. Sinun jälkeesi ei kasva mitään. Väkinäinen riemu kukoistaa jatkuvan tähtituhon huminassa. Pakkasavaruus on niin paljas.    

  Koira tuntee koiran kalliista solmiosta. On aika maksaa lasku ja kävellä saareen haistamaan naapurin putkirikko. Vuosi alkaa valaistua taas.                       

  Hämärän vilkkaus on tosi. Taivasta tavoittelee kipinä. Hyvinhän täällä ovat asiat mutta kenen ruumis tää on                         

     Miehuus surkastui suuren mysteerin edessä, aika on, on oleva, tullut kohti lahoa ovea.    Minä olen jäähileinen murhan ylistys, rakastan kuin horna.   

  Hillevi Hullu hyppi hupsis pupsis kaupungin poikki, osti velaksi auton, ryyppäs, jokehen uudenvuodenaattona loikki                                                            

  Virpi tiesi tehneensä virheen. Kadut kirkuivat sitä. Valomainoksissa juhli sähköinen visva.                                                      

  Astuessani pirunpeltoon huomasin SSRI-huumeen lakanneen vaikuttamasta  Tämä taisi olla se retki kun tie kohisi, mies kiljui               

  Kello kuusi löi rakastavaisen aikaan, mies huomasi että hänellä on lompakossa lähinnä muistonsa. Värjyvä koiperhonen heinäkuussa ja kuolleet näsiät laiturilla.

                   Eikä maa huuda vaan laulaa

  Minä eksyin matkalla harharetkipaikalle. Nämä seinät haisevat vanhalta mustalta rakkaudelta. Ja minun on niin lämmin, niin lämmin kun saan astua naulaan. Hikiläikkäinen sora hioo minuun uuden luun.  

     Kukkuloilta soi pakkasen suruvalssi. Luun ja tomun löyhkä ajaa sinua kauemmas, pois, ilman suojaa.                                                              

  Väsynyt peto katsoo apaattisena parkkipaikalla jäätynyttä kokislammikkoa.   Tuuli kuiskii lupausta liian lämpimistä kapakoista, ilakoi inehmon lompakon ohuutta.                                                                  

                                   Valo huohottaa kuollessaan.                Laskevassa syksyn lahossa vartalossa kimmeltää koivun jäätynyt sperma.                                                                                                                                            

Houreissamme me haluamme kuluttaa, unohtaa allamme soran paineen. Pullon jälki pöydässä ja sumu iätivievänä totena. Adventti on musta ja romminmakuinen.