Crash - metallinmakuinen seksisaaga

 

Crash - Kolari

Kirjoittaja: J.G. Ballard

Kustantaja: Loki-kirjat

Suomentaja: Ville Keynäs

Painovuosi: 1996 

(Englanninkielinen alkuteos Crash ilmestyi 1973)

Taiteellista pornoa on kirjoitettu paljon, mutta läheskään kaikkea sitä ei ole filmatisoitu kuten tämä kirja David Cronenbergin käsittelyssä. 

Loki-kirjat lukee sen yhdeksi scifi-julkaisuistaan, englanninkielinen Wikipedia laittaa sen luokiksi "transgressiivisen fiktion" ja dystopian. Ilmeisesti kirja ei ole kotonaan vain yhdessä määrätyssä lajityypissä, mikä on omiaan vain lisäämään sen herkullisuutta tai klassikonomaisuutta.

Crash johdattaa lukijan tarinaan perversiosta liittyen auto-onnettomuuksiin, seksiin joka liittyy vain autoiluun ja autoihin. 

Minäkertojaa puhutellaan "Ballardina" mutta kirja ei kaikesta päätellen tavoittele autofiktiota - ehkä niin on hyvä.

Ballardin rönsyilevä ja maalaileva kieli ehkä vähän sievistelevämmän lukijan mielestä on eräänlainen antiteesi koneromantiikalle, mutta minusta teos on 1970-luvun lapsi suhteessaan tekniikkaan ja autoon. J.G. Ballard tosin syntyi v. 1930 maailmaan jossa yksityisautoilu alkoi avartua keskiluokalle ja tieverkoston kohentuminen sen tarpeisiin oli alkutekijöissään, mutta teoksen välittämä kuva Lontoon metropolin ruuhkaisista teistä, lentokentästä ympäröivine yhdyskuntineen ja kuhisevasta autoliikenteestä on kiihkeä ja sähköinen tavalla joka tuo mieleen tekniikan maailman olevan itseisarvo. Yhtä kaikki kontrasti 2020-luvun ilmastoahdistuksessa rypemiseen ja sähköautoiluun on silmiinpistävä.

"Ikkunoita peittävästä saippualiuoksesta taittuvat kaukaiset autonvalot valaisivat hehkullaan heidän vartalonsa, jotka olivat kuin kaksi osittain metallista tehtyä kromisessa kammiossaan rakastelevaa tulevaisuuden ihmisolentoa."

Kirjan kieli löytää paikka paikoin musiikin löytäessään tasoja asfaltoidusta kaupunkierämaasta. Se on raadollisuudessaan räikeän pornahtavaa mutta muistaa pitää fokuksen autoissa, joita se suorastaan palvoo tarkkojen yksityiskohtien suhteen. Vinoutunutta, suorastaan perverssiä koneromantiikkaa? Voi kyllä.

Auto-onnettomuuksien tuottamassa fyysisessä vammautumisessa muistetaan myös herkutella lopputuloksen ollessa lihan ja metallin liitto, jossa seksuaalisuus ei jää pelkäksi mausteeksi.

On vaikea sanoa kokisinko kirjan toisella tavalla jos en olisi nähnyt monta eri kertaa Cronenbergin elokuvan, jonka muotokieltä pidän upeana (on muuten kuvattu Torontossa).

Taideteokset ryydittävät toisiaan tavalla, joka on omiaan jättämään kokijan sanattomaksi metropoliksen liikennevirtojen ja surumielisen seksin todistajaksi.

Suosittelen kirjaa espoolaisille autoilijoille.