Mikael X. Messin kootut - pornopulpia lounaasta
Mikael X. Messi
Kootut teokset
Lempo Kustannus, Turku 2015
Kynsitty miehen naama on sinfonisen tapahtumakulun seuraus. - Jouko Turkka
Sain tämän ulosteisen herkkupalan eräissä turkulaisissa kulttuuriväen bileissä saa ottaa -korista käsiini jo vuosi sitten ja päädyin ottamaan sen kirjahyllyyni tuoreeltaan ystäväni suosituksesta. Heti tuoreeltaan sitä lukiessani - vuoroin hymyillen, vuoroin inhosta irvistellen - päättelin että peijakas ja lempo soikoon, tämä köntsä on kulttuuriblogin merkinnän arvoinen.
No, vettä pääsi virtaamaan Aurajoessa ennen kuin pääsin aloittamaan, mutta tässä sitä mennään.
Kirja siis sisältää pseudonyymi Mikael Messin vuosina 2010-2013 erillisinä pokkareina ilmestyneet 4 omakustannetarinaa: Lausteen himokämppä, Mynämäen motellin munamällit, Runkkuloma Rivieralla ja Varissuon varvimestarit (Verikoirakustannus). Yhdessä tarinat muodostavat ns. Varsinais-Suomi-kvartetin. Kirjan lopussa on itse kirjoittajan jälkipuhe mutta Jussi K. Niemelän ansiokas esipuhe on ilman muuta myös lukemisen arvoinen.
Novellit ovat keskenään kontekstissa kerrontateknisesti ja niiden väliset erot laadullisesti ovat silmiinpistävät. Niiden nimet antavat osviittaa alatyylisestä sisällöstä ja kirjaan ei kannatakaan tarttua tukevan lounaan jälkeen. Mitään ei jätetä arvailun varaan, paska ja muut eritteet roiskuvat lukijan silmille. "Silkkaa pornoa" olisi myös osuva kansiteksti.

Avaustarina Lausteen himokämppä saattaa olla eniten velkaa Arto Salmisen tyylille inhorealismissaan (mikäli kirjoittaja ei ole tuttu, allekirjoittanut suosittelee varsinkin Kalavaletta). Se on juoneltaan varsin ohut ja hirtehinen kuvaus poliiseista sekä sisältää yhden melko päälleliimatun kuristamiskohtauksen.
Mynämäen motellin munamällit on selkeästi kieliasultaan kokoelman köyhin tarina. Onko junnaava kiroilu tehokeino henkilöhahmojen sielullisen onttouden valottamiseksi vaiko orastavaa turnausväsymystä, tietääköhän tätä Messi itsekään. Tarinassa esiintyy mielenkiintoisena ns. Tšehovin aseena samuraimiekka mutta ollaan kyllä samuraielokuvien ylevyydestä kaukana. Älkää käykö Mynämäellä mikäli teillä ei ole sinne ihan asiallista asiaa.
Runkkuloma Rivieralla on sitten seuraavana temaattisesti heikoin kohellus. Ihmisiä suviyössä. Kirjoittaja itse pitää tätä farssina ja hänen kanssaan on helppo olla yhtä mieltä. Ihmiset kännäävät, törmäilevät ja pieksevät toisiaan, Ainakin tässä näkyy pulpimman populäärikulttuurin jo ajat sitten kulahtanut varoitus: älä mene landelle.
Varissuon varvimestarit sekä pelastaa teknisesti koko eritekimaran että on koko kirjan roisein tarina. Jos et kestä kakkaa, lopeta lukeminen tähän. Novelli on Amerikan Psykon kaltainen päästä vinksalleen menneen eliitin kuvaus mutta ensimmäisen kerran kirjan sivuilla vuoroon pääsee myös rakkaus. Rupisen lähiön halvan kaljan ja pesemättömät itsemurhayksiöt voi miltei haistaa. Vanhana pornohiirenä huomasin tässä myös sensuellia tavoittelevan S/M-kuvauksen.
Ja joo, kompataan Messiä toisessakin asiassa: kaikissa neljässä novellissa on vahvoja selviytyjänaisia miesten jäädessä säälittäviksi yniseviksi elukoiksi. Varsinkin Varvimestareissa naisen kuvaus tavoittaa pintaa syvemmältä. Henkilöhahmot ovat silti viettiensä ja pelkojensa läpi kuvattu kavalkadi ihmisyyden paskanruskeimmasta päästä olevaa sielunmaisemaa.
Kamalaa ryönää, paikka paikoin naiivia paskaa. Mistä tätä saa lisää?
Kamalaa ryönää, paikka paikoin naiivia paskaa. Mistä tätä saa lisää?

Kommentit
Lähetä kommentti