Sielujen kutoja - eli kuinka home saastuttaa lukijan

 

Sami Makkonen

Sielujen kutoja

Like

2024








Olen ollut lapsuudesta saakka sekä synkän että sarjakuvan ystävä, Sami Makkosen teokset ovat siis luontevia valintoja reppuuni.

Olen lukenut myös tekijän aikaisemmin ilmestyneen Hevosjumalan ja hänen tyylinsä on mitä ilmeisimmin vakiintumassa: pimeän eri sävyt, agrääri kauhukuvasto ja runollinen kerronta.

Sielujen kutoja alkaa päähenkilö Markuksen kuultua äitinsä sairastuneen Hiisimäellä, suvun mailla jossain määrittelemättömässä kohtaa haja-asutus-Suomea. Hän lähtee sukunsa kartanoon ja löytää tätinsä oudot muistiinpanot sekä karmivan muinaisen kukkulan.

Sarjakuvassa tuodaan viehättävän synkällä tavalla esille esoteriaa ja syrjäseudun painostava okkulttinen tunnelma. Kerronta etenee melkein kuin runomitassa ja se ryydittää noiria kuvitusta mainiosti.




Lukijaa ei armahdeta yksinkertaisella kuvituksella, tummanpuhuvaan grafiikkaan täytyy keskittyä kuin osallistuisi itse jonkinlaiseen visuaaliseen rituaaliin. Homeen voi miltei haistaa nenässään, menneen kesän lakastunut heinä kerrottuna virittää alakuloon. Kauhu on vähäeleistä mutta runnovaa, makaaberia maatiaista - vaikutteita syrjäseudun asujainten uskonharjoituksessa on huomaavinaan paitsi H.P. Lovecraftiltä myös Ari Asterin elokuvista.

On kiehtovaa huomata, miten eri suomalaiset taiteilijat saavat oman maansa rajaseudusta vaikutteita ja mitä he saavat siitä irti. Makkosen sarjakuva on tähän glamouriin oiva lisä rouhealla synkkyydellään joka ei ole ehkä enää edes gotiikkaa.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Automaation sietämätön keveys

Nosferatu eli kuinka näin vampyyrikreivin peniksen